(Tämäkin postaus on tehty yhdessä Nitan ja Anniinan luona illanvieton merkeissä ^^)
19-vuotias, kotoisin Tampereelta
Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana omalla poneillani ja olen kilpaillut 8 vuotta kansallisella tasolla Suomessa sekä Saksassa. Kuuluin myös vuonna 2009-2011 Suomen ponien maajoukkueeseen. Hevosiin siirtyessä kuuluin myös junnujen kehitys ryhmään. Olen kilpaillut poneissa GP tasolla ja hevosissa 120-135cm tasolla. Tavoitteet ensikaudelle on siirtyä 140cm luokkiin.
Olin ensimmäisen kerran Mikolla treenaamassa Saksassa kolme vuotta sitten, sekä muutin Saksaan 2014 maaliskuussa ja siitä lähtien olen ollut täällä koko ajan töissä. On todella kehittävää ratsastaa nuoria hevosia sekä treenata täysi päiväisesti huippu ratsastajan tallilla.
Minulla on tällä hetkellä kolme kisahevosta, joista yksi on tiineenä, Cassis Xs sekä 8-vuotias tamma Alegria ja uusi tulokas Cassius joka on 7-vuotias ruuna.
Minun vinkkini muille ratsastajille:
"Hevonen on ystävä, jota täytyy kohdella hyvin. Miettikää realistiset tavoitteet itsellenne ja saavuttakaa ne!"
"Hevonen on ystävä, jota täytyy kohdella hyvin. Miettikää realistiset tavoitteet itsellenne ja saavuttakaa ne!"
19-vuotias, kotoisin Säkylästä
Aloitin ratsastuksen 3-vuotiaana kotipaikkakuntani ratsastuskoulussa ja 6-vuotiaana sain oman ponin jonka kanssa aloitin treenaamaan myös itsenäisesti. 10-vuotiaana sain ensimmäisen oman hevoseni jonka kanssa aloin valmentautumaan ja kilpailemaan aktiivisesti. Vuosien varrella sain alle koko ajan parempia hevosia ja siirryin kansalliselle tasolle jonka myötä tavotteet nousivat koko ajan korkeammalle. Tällä hetkellä kilpailen 120-135cm luokkia Suomessa sekä Saksassa omilla hevosillani jotka ovat Ashanti lady joka on 15-vuotias tamma sekä 8-vuotias ruuna Abgrann.
Minulla on myös kotona oma talli jossa on tällä hetkellä 10 hevosta. Pääsääntöisesti ne ovat siitostammoja mutta mukaan mahtuu myös siskoni kouluhevoset sekä minun estehevoseni. Pihatosta lyötyy myös 4 varsaa.
Ensimmäisen kerran tulin Saksaan vuonna 2012 marraskuussa jolloin työskentelin myös Mikolle. Välillä suoritin kouluni loppuun Suomessa jonka jälkeen palasin Saksaan työskentelemään Holger Blankille mutta treenasin silti koko ajan Mikon kanssa. Elokuussa vaihduin kuitenkin työskentelemään kokonaan pelkästään Mikolle. Mikolla työskentely on todella opettavaista sillä saa työskennellä niin paljon nuorten estehevosten kanssa.
Minun vinkkini muille ratsastajille: (lisätään myöhemmin)
17-vuotias, kotoisin Tampereelta, Mikolla samalla tavalla harjoittelijana kuten mekin
Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana ratsastuskoulussa jossa aloin käymään säännöllisesti useita kertoja viikossa. 11-vuotiaana sain ensimmäisen oman hevoseni jotka vuosien myötä vaihtuivat aina korkeamman tason hevosiin. Aloitin kilpailemisen esteillä heti ensimmäisen hevoseni kanssa josta pikku hiljaa nousin kansalliselle tasolle. Nykyinen hevoseni on 8-vuotias tamma Calmee, jonka kanssa olen kilpaillut tähän asti 120cm luokkia Suomessa sekä Saksassa. Ensikauden tavoitteena on kilpailla 120-130cm luokissa sekä löytää toinen kisahevonen Calmeen rinnalle. Minulla on kotona 12 hevosen talli jossa on omien lisäksi myös vuokralla olevia hevosia.
Tulin Mikolle Saksaan ensimmäisen kerran tänä kesänä pariksi kuukaudeksi treenaamaan. Takaisin tulin lokakuussa harjoittelijana ja jatkan siinä roolissa joulukuuhun saakka. Täällä työskentely on kehittävää ja innostavaa varsinkin kun on niin paljon nuoria hevosia.
Minun vinkkini muille ratsastajille:
"Jos haluaa edetä ratsastuksessa pitkälle, avainsana siihen on hyvä valmentaja joka auttaa sinua asiassa kuin asiassa."
"Jos haluaa edetä ratsastuksessa pitkälle, avainsana siihen on hyvä valmentaja joka auttaa sinua asiassa kuin asiassa."
- Tepa
Olipas kiva postaus! :3 Valaiseva!
VastaaPoista❤: Lotta / My Happybubble